Hengissä oon täällä toisella puolella maailmaa. Kylläkin väsyneenä mutta hengissä! Matka oli pitkä ja väsyttävä. Maanantaina heräilin kahdeksan maissa ja lähettiin iskän kanssa kohti Helsinkiä kymmenen jälkeen. Lentokentällä sit tapasin ihanan Pauliinan, jonka kanssa lennettiin yhdessä tänne. Kentällä oli vähä sähläystä lentolippujen kanssa mutta siitä selvittiin ja koneeseen päästiin ilman ongelmia. Ruotsissa vaihto suju ongelmitta, joten matka jatku kohti New Yorkkia. Lento ei tuntunu onneks nii pitkält ku luulin, koska ajan sai hyvin kulutettua kattomalla leffoja, joita siis pysty edessä olevan selkänojan näytöltä kattomaan. Siitä pysty myös pelaamaan pelejä ja vaikka mitä muuta. Luin tietty myös Jannan ja Reetan antamat kirjeet joita lukiessa tais oikeesti iskee se todellisuus, että en oo vaan jollai pienellä lomalla (saatto siinnä kyllä muutama kyynelki silmään tulla). Ja Emma ja Emppu älkää hätäilkö en lukenu teijän kirjettä vielä!! Tulliin meno kylläki stressa iha suunnattomasti ja siitä läpi pääseminen kesti ikuisuuden. Mut ohjattiin kaikist hitainpaan jonoon ja se mies joka siinnä kyseli niitä kysymyksiä multa puhu nii epäselvästi et jouduin kolme kertaa joka kerta kysymään että mitä sä sanoit. Siitä vihdoin läpi päästyä saatiin meijä matkalaukut ja löydettiin meijä kuski. Jouduin kylläki odottelemaan kentällä kauan muilta lennoilta tulevia au paireja. Lopulta olin koululla yhdeltätoista mikä tarkottaa että Suomessa kello oli jo kuus aamulla joten väsymystä pukkasi. Lopulta pääsin nukkumaan joskus yhden maissa ja aamulla kello soi jo enne seittemää aamupalalle.
Maanantaina mulla siis alko täällä oppitunnit. Oppitunneilla käytii läpi kaikkee mahdollista liittyen lastenhoitoon. Tunnit oli siis 8.00-18.30 jonka jälkeen oli päivällinen ja karkki piknik, jonne kaikki toi omasta maasta jotain karkkia joten meillä oli kolme pöytää täynnä karkkia!
Tiistaina meillä oli oppitunteja 8-20 ja ei auttanu, että heräsin jo viideltä enkä saanu nukuttuu, vaikka väsytti joten nyt alkaa aikaero painamaan aika tavalla. Toivottavasti helpottaa huomenna.
Huomenna eli tänään kun te tätä luette mennään New York Cityyn iltapäivällä ja sitä enne meillä on vielä pari oppituntia.
Haluisin jo päästä perheeseen! Onneks pian on perjantai. Tääl koululla on iha okei olla mut on vähä ärsyttävää ku ihmiset ei puhu täällä englantia keskenään vaan omaa äidinkieltään mut onneks tääl on kolme muutaki keillä ei oo muuta vaihtoehtoo ku puhuu englantia!
Tässä viel vähä kuvii täältä koululta ja tuliaiset mitä perheelle vien (tosin tosta kuvasta puuttuu suklaalevy).
